Perusidea on suunnitella jokaiselle maalauksella sopivan levyiset kehyspahvit, mitata sen mukaan sopivan kokoinen pahvi ja leikata siihen aukko maalausta varten. Toinen samankokoinen pahvi on sitten taustapahvina, johon maalaus kiinnitetään ja mahdollisesti kehystetään puu tai metallilistoilla.
Paperin kiinnittämisestä taustapahviin on konsti, jolla ei tarvitse laittaa teippiä maalauksen päälle.
Tee näin:
- varmista paspisaukolla, että maalaus on juuri kiinnitettävällä kohdalla taustapahvia
- pidä maalauksen päällä painoa, ettei se heilahda paikaltaan
- ota paspis pois
- leikkaa paperiteipistä suikaleita
- laita alustalla olevan maalauksen yläreunan alle paperisuikaleita liimapuoli ylöspäin, niin että osa tepistä näkyy reunan yli
- varo maalauksen liikauttamista ja pidä paino koko ajan paikallaan
- Liimaa nyt pitkä teippi reunan yli tulevien paperisuikaleiden päältä maalauksen reunan suuntaisesti
- teipeistä syntyy sarana, joka pitää maalauksen paikallaan ja se voidaan nyt kehystää
8.4.15 blogissa on lisätietoa happovapaista kehyspahveista ja signeerauksesta ja
16.3.16 on kerrottu tarkemmin aukon leikkaamisesta mattoveitsellä.
Alla tällä kerralla valmistuneita ja aikaisempia maalauksia. Ehkä edellisen kerran surrealismiharjoitukset jäivät ajatuksiin, koska joissakin maalauksissa ei ole pyrittykään realistisuuteen.
Kehystyksistä en huomannut ottaa kuvia.
Vahva ja pelkistetty. Märkätekniikaa tustalla ja märällä kuivalle -tekniikalla on maalattu kivielementti ja sen varjo. |
Suomi 100 ja suomalainen. |
Liehuva Suomen lippu ja tulevaisuuden kuusien latvat. |
Yhdellä värisävyllä ihastuttavaa kuvitusta. Kuivaa ja tarkkaa siveltimenjälkeä on pehmennetty vedellä |
Maiseman vihreyttä raikastaa vihreän vastaväri punainen. Taustan kylmemmät värit painuvat taakse ja tie kaartuu etualalle leikaten mukavasti vaakaa maisemaa |
Tuijottava katse tehostuu kontrasteista. Maalauksen tasaisesta väripinnasta erottuu valkoinen ja tumma ruskea vierekkäin tehokkaasti. |
Tummanpuhuva maisema, jossa ilmavuutta siveltimen vedoilla. Mustan ja keltaisen vaalea/tumma kontrasti lisää dramatiikkaa. |