torstai 21. syyskuuta 2017

Kurssin aloitus

20.9.2017 aloitimme syyskauden  mahtavalla 10 hengen porukalla Rautalammilla. Pari kolme puuttui
kokoontumisesta, jossa kartoitimme kunkin toiveita omaan vesiväriharrastukseen. Ensimmäisellä kerralla ei ollut varsinaista aihetta, vaan jokainen aloitti omalla aiheellaan tai asetelmasta ideoita ottamalla ja kokeilemalla. Sovimme, että pidämme jatkossakin tauon opettajainhuoneessa, jossa on kahviautomaatti. Jokainen tuo omat eväät – teepusseja on kaikille. Automaattia tosin emme saaneet toimimaan, mutta vedenkeitin toimi. :-)
Kurssin vetäjällä oli alkuhaparointia, koska töiden kuvaus meinasi kokonaan unohtua.
Yksi kurssilainen oli jo lähtenyt kun asia muistui mieleen ja kotona vielä hävitin yhden kuvan.
Ensi kerraksi 4.10. meille tulee akvarellistivieraita Ruotsista. Heiltä sitten kysellään vinkkejä. 

Voit myös halutessasi kerrata tästä blogista:
  • perusvärien sekoittamisen tammikuulta 2015
  • paperin pingottamisesta ja värien sekoittamisesta marraskuulta 2015
  • mustan ja harmaan sekoittamisesta lokakuulta 2014

Tässä runsas kattaus syyskuun maalauksia ja harjoituksia.

Mielikuvasta kuvaksi
harmaan ja ruskean sävyillä. 
Havainto-objektista maalattua graafista ja jämäkkää
siveltimenjälkeä melko kuivalla värillä.

Asetelman sulat tarkastelussa.
Siveltimen jälki näkyy rennossa maalauksessa, jossa
paperin valkoinen on jätetty tukemaan muotoa. 

Tässä testattiin pesutekniikkaa.
Valitettavasti kaunis pesujälki peittyi
märän taustavärin leviämiseen. 

Värinsekoitus- ja suttupaperi näyttää syksyiseltä maanpinnalta.

Maalausharjoitus valokuvasta. Aloitus märällä kuivalle paperille.
Värin kuivuttua on lisätty sopivasti tehokkaan tummia yksityiskohtia.


Ruskehtavalle harjoituspaperille rohkea maisemamaalaus.
Ohut paperi kupruilee paljosta vedestä jättäen tummareunaisia laikkuja.
Useampi maalaus samasta havaintokohteesta
oksien ja lehtien suuntia ja muotoja tarkastellen. 
Tekeminen tuotti kauniin japanilaistyyppisen
maalauksen värilliselle paperille ilman taustaväriä.
     
Niukkasävyiset hauskanmuotoiset kannut ja tehosteena
punaiset marjat. Irrallisena kuvituksena pirteä ja samalla rauhallinen.   

Kauniita valokohtia harmaissa
astioissa, jotka seisovat tukevasti pöydällä.
                     
Kuivalle paperille maalattu herkkä pihlajanoksa.
Kuivalla siveltimellä saa vaikutelman kuivuneesta oksasta.

Huokoiselle paperille selkeitä pintoja märällä värillä.
Kuultaville vaaleille väreille ja pehmeydelle kontrastina
tummat ja selkeät marjatertut ovat piste i:n päälle.   
Toinen versio samasta aiheesta viileämmillä väreillä.
Tätä voi helposti jatkaa kerrosmaalauksella. 

Harmoninen järvimaisema mökkirannasta
valokuvan mukaan. Kauniisti levinneet väripinnat
ovat maalauksellisia ja tummuus- ja
kokoerot tuovat kolmiulotteisuutta.
Tämän spontaanin maalauksen värit ovat rauhalliset, mutta
väripinnat liikkeessä. Työn jatkaminen pienillä yksityiskohdilla
saarissa ja tarkentamalla niitä suoriksi rauhoittaisi maisemaa.
Onko pesty? Etualalla mielenkiintoinen väripinta.
Maalauksen aloitus ruskealla paperiteipillä pingotetulle
akvarellipaperille. Kuvassa näkyy sinisellä tuubimaskilla peitetyt
valkoiseksi jäävät alueet. Päälle on maalattu ensimmäinen kevyt
vesivärikerros. Maski voidaan poistaa sopivassa välissä maalauksen
edetessä ja peitetyt kohdat sävyttää tai jättää valkoisiksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti