torstai 12. maaliskuuta 2015

Abstrakti omakuva


11.3.2015 tapamisessa oli aiheena omakuva abstraktina. Pohdi ja kokeile!
Pidätkö enemmän suorista, orgaanisista, vahvoista vai hennnoista viivoista,
puhtaista vai murretuista väreistä. 
Tarkoituksena on käyttää mieleisiä elementtejä (viiva, massa, pintarakenne, kirkkaus, väri, muoto). Entä sommitelman keinot (tasapaino, liike, toisto, painotus, yksinkertaisuus, kontrasti, mittasuhde). Pidätkö enemän rauhallisesta vai likkeestä, mitä haluat maalauksessa painottaa ja miten sen toteutat. 

Nauroimmekin, että entäs jos minä on toisena päivänä yhtä ja toisena toista.
Sovimme, että siitä voi sitten tehdä sarjan MINÄ MONENA. 
Tavoite on kuitenkin kuvata jotenkin itseä.    

Koko idea lähti Markku Pirin kirjasta MUOTOKUVIA (ISBN 951 30 9552 5, WSOY, Porvoo 1991), jossa hän ei kuvaa ystäviään heidän havaittavan ulkonäkönsä mukaan. Kirjan maalaukset eivät ole figuratiivisia eli esittäviä – niissä ei pyritä jäljentämään ulkoista todellisuutta. Mielestäni taitelija on pyrkinyt kuvaamaan henkilöitä heidän elämäntyönsä, ammattinsa ja sisäisen persoonansa kautta väreillä, muodoilla, sommitelmilla jne. Joissakin kuvissa esiintyy tunnistettavia asioita, esineitä, hahmoja. 

Tehtävä osoittautui aika haastavaksi. Rohkeasti syntyi hauskoja töitä.
Osa maalauksista oli nopeita kokeiluja, joita mahdollisesti jatkojalostetaan. Kollaasitekniikka on yksi hyvä idea toteuttaa tällainen tehtävä. Esimerkiksi akvarellin palasista, maalatuista kirjan sivuista tai rypistetystä paperista voi sommitella kokonaisuuden, joka ilmetää jotenkin itseä. Tehtävä jäi muhimaan. Saa nähdä mitä vielä nähdään, kun ideat jalostuvat.




Vahvasti rönsyävä minä-itse?
Olenko sulkeutuneempi?


Merkki: kaksoset – kaksi puolta.


Abstrakti omakuva kauniiden kukkakuvien innoittamana.
Kaunis ja herkkä omakuva kukkasin.
Kynttilätekniikan viivat kukka-asetelmassa.


 
Löydätkö korvakorun?
Kubistisesta omakuvasta tuli Maon julistus.























Rypistetyn paperin kokeiluja. 
Itsen etsimistä.


Minän symboleja menohaluista höyrävään päähän.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti