torstai 4. helmikuuta 2016

Keskeneräisiä valo/varjo -harjoituksia


3.2.2016 aiheena oli valon ja varjon kuvaaminen tai vaihtoehtoisesti vaalean ja tumman rinnastaminen. Jatkoimme edellisten kurssipäivien valkoisen kuvaamisesta ja erilaisista vaalennustekniikoista eteenpäin vaalean rinnastamiseen tumman kanssa. Kontrastierot voivat olla hyvin hienovaraisia tai hyvin voimakkaita. Meillä oli pino kortteja ja kuvia erilaisista maalauksista, joissa oli aiheeseen sopivia kuvia. Näiden kuvien pohjalta kukin lähti kokeilemaan omaa toteutusta.
Työt jäivät keskeneräisiksi, mutta toisaalta on kiva tarkastella joskus myös prosessia. Ensi kerralla sitten varmaankin esittelemme valmiita töitä ja saamme kaikki maalaukset kuvatuksi.

Paperi imi tästä maalauksesta syvimmät tummat väri, mutta silti kontrastiero
 varjossa ja valossa olevien kauniisti muotoiltujen kukkien kohdalla on selkeä.


Tässä alkuvaiheessa olevassa maalauksessa on hienosti tehty koko maalausta kerralla.
Katse on tarkoitu kohdistaa etualan henkilöihin heidän vaatteissaan leikkivään valoon ja varjoon.
Taustasta tulee runsas, mutta pehmeämpi kontrastina etualan voimakkaammille värieroille.
  
   
Tässä on kesken mielenkiintoinen tarkka tutkielma lumisista
talojen katoista ja niille syntyvistä varjoista.  Hieno kuvakulma. 

Suomalais-englantilainen teekattaus? Tarjottimesta on tarkoitus tulla hyvin tumma
 ja ehkä seinään oikealle tulee vielä vähän tummennusta korostamaan valkoista kannua. 

Osa keskeneräisestä maalauksesta, jossa hangelle
kuvastuvat puiden talvisen viileät viistot varjot.

Kaunis hennon vaalenapunainen  taivas, joka heijastuu hangelta
 ja jykevät kuuset massiivisine varjoineen luovat kontrastia. 

Pieni kohta maalauksesta eri tummuusasteina.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti